sunnuntai 13. huhtikuuta 2008

Pitkä yö

Viime yönä meillä keksittiin uusi mukava leikki...
10 vrk ikäiset silmättömät pennut keksivät yksi toisensa jälkeen paeta laatikosta.
Vaeltelevat, marisevet ja kurnuttavat mustat-mököset istuskelivat karjumassa vuoroin, kuka missäkin.
Löydettyäni kanniskelin niitä sitten sitä mukaa takaisin pesään, osan jopa useammin kuin kerran.
Yksi neropatti löytyi eteisetä kenkään tunkeutuneena.
Olen vahvasti sitä mieltä, että pienten pentujen paikka on toistaiseksi laatikossa, joten Auski on siis ystävällisesti korottanut tänään laitaa!
Näistä suloisista ja erittäin rauhallisista koiranaluista on muuten yksi poika vailla omaa aktiivista kotia :0

Eikä siinä vielä kaikki...
Muska-ressu on jo monena yönä halunnut käydä ulkona tarpeillaan useamin, ymmärrettävää, kun se syö ja juo moninkertaisesti, mutta viime yönä ulos halusi myös Voltti ja sen kaverit tietysti aina mukaan....

Paavo näki "tutina" painajaisia ja käveli vahintään kolmesti unissaan yön aikana, - oletettavasti tulossa siis kipeäksi- palasi kuitenkin omin avuin takaisin petiin, kun kyselin mihin on matkalla.

Kaiken tuon lisäksi Milli-kissa vollotti aamuyöstä oven takana, päästin senkin ystävällisesti sisään sillä seurauksella, että se porasi äänekkäästi ruokaa.
Kärsivällisesti kaivelin sille vielä evästä, mutta sepä ei kevannutkaan vaan karmealla mourulla se vaati jotain "parempaa".
Silloin tuumasin ykskantaan, että hae ruokasi ihan ite ja vippasin sen ulko-ovesta pihalle!

Onneksi pääsin päiväksi töihin lepäämään!

Muutama kuva picasassa

Ei kommentteja: